Vihreän siirtymän hankkeet
Tarjoamme projektien johto- ja asiantuntijapalveluita vihreän siirtymän hankkeiden läpiviemiseksi. Autamme prosessissa eteenpäin esimerkiksi luvituksessa, yhteystyössä viranomaisten kanssa, lausunnoissa sekä asukastilaisuuksissa. Olemme vastanneet esimerkiksi Vargitmossenin ja Taikkonevan YVA-prosessien projektipäällikön tehtävistä yhteistyössä FCG:n monialaisen tiimin kanssa.
Vahvuutemme on joustavuus ja ketteryys. Kokoamme kuhunkin toimeksiantoon juuri siihen sopivan osaamisen monipuolisen yhteistyöverkostomme avulla.

Vaikutusten arviointi
Tarjoamme projektipäällikön ja -koordinaattorin palveluita monialaisiin vaikutustenarviointihankkeisiin. Lisäksi arvioimme hankkeiden vaikutuksia, ja laadimme myös YVA-tarveharkintaselvityksiä. Olemme arvioineet esimerkiksi pysyvän asutuksen vaikutukset Himoksen alueella yhdessä Nosto Consulting Oy:n kanssa.
Liikenteelliset selvitykset
Tarjoamme projektipäällikön ja -koordinaattorin palveluita erilaisiin liikennehankkeisiin. Laadimme liikenneselvityksiä esimerkiksi keskustojen kehittämisen ja asema- sekä yleiskaavoituksen pohjalle. Laadimme myös esiselvityksiä laajemmille yhteysväleille, esimerkkinä valtatien 10 esiselvitys välillä Turku-Hämeenlinna.

Aluekehittämis- hankkeet
Tarjoamme projektipäällikön palveluita monialaisiin aluekehittämishankkeisiin. Laadimme alueiden kehittämiseksi selvityksiä ja suunnitelmia, joissa tärkeässä osassa on vuorovaikutus eri tahojen kesken. Olemme vastanneet esimerkiksi Euran keskustan kehittämisprojektista.
Työskentely monialaisessa työryhmässä on vahvuutemme, jota tarvitaan toimivien kehittämishankkeiden ja maankäyttösuunnitelmien laatimiseksi.
Alueidenkäytön ja liikennejärjestelmän suunnittelu
Tarjoamme osaamistamme esiselvityksiin sekä yleis- ja asemakaavoitukseen ja liikennejärjestelmäsuunnitelmiin tarjoamalla mm. projektipäällikön ja -koordinaattorin osaamistamme sekä liikennesuunnittelu- ja vaikutusten arviointiosaamistamme. Olemme vastanneet esimerkiksi Kristiinankaupungin pohjoisosien osayleiskaavan liikennesuunnittelusta.